Huonoja uutisia

Ihmettelin, kun neidin painon lasku pysähtyi ja lähti laskuun, mutta en vielä tuossa vaiheessa sitä lääkäriin kuskannut, kun Yanisha oli kuitenkin pirteä oma itsensä eli ei ollu tmitään muita oireita tuossa vaiheessa.

Reilu viikko sitten kävin varailemassa ultrausajan ja tuo painon laskua myös ihmettelin tuolloin el:lle. Sanoi jo tuolloin, että voipi olla sitten valeraskaus tai mennyt kesken, mutta jos ei muita oireita, niin ultraan sitten varatulla ajalla.

Torstai-iltana myöhään Yanishalta tuli verinen klimaklöntti ja sen jälkeen hieman veristä vuotoa. Tässä vaiheessa olisi sitten ollut jo synnytyskin mahdollinen. Soittelin aamupäivällä taas eläinlääkäriin, että mitä tehdä ja neuvoivat seurailemaan vielä ja soittelemaan ennen kuin oli tuo jo varattu aika el:lle iltapäivällä, jos ei mitään dramaattista tuota ennen tapahtuisi.

Ultrassa ei löytynyt eläviä pentusia ja tarkistettiin vielä röntgenillä ettei ollut myöskään kuolleita pentuja masussa. Vuotoa Yanishalla oli yhä ja siis diagnoosina avoin kohtutulehdus. El. arveli eli luultavimmin Yanisha oli ollut tiineenä, mutta oli mennyt kesken ja pennut siis "imeytyneet". Nyt siis neiti kahden viikon antibioottikuurilla ja hormoniruiskella kohdun puhdistamiseksi. 

Samalla reissulla meilä olikin melkein koko kissalauma myös mukana, Miska, Sami, Chakan ja Balamut kävivät perustarkastuksilla ja rokotuksilla samalla. Miskalle ja Samille täytyy tehdä lähiaikoina hammashoito ja ainakin Miskalta pitää ottaa veriarvoja(löytyi lievä sivuääni sydämestä, minkä syyksi lääkäri arveli kilpirauhasia). Balamut oli laihtunut viime käynnistä reippaasti. Vielä en tuosta ole huolissani, jos ei painon lasku jatku. Oli nimittäin hieman pullukka meille tullessa. Meillä saanut ehkä hieman laadukaampaa ruokaa, lisäksi tuo pelkkä ruoan kerjääminen ajankuluksi jäänyt, kun täällä on ruokaa aina tarjolla sekä myös enemmän seuraa ja virikkeitä  tarjolla eli saanut myös liikuntaa varmasti enemmän.

Yanisha on kyllä ihme sissi. Neiti on ollut koko ajan ihan pirteä itsensä, kiipeilee ja hyppelee ihan kuin ei mitään olisi vikana. Meinasivat jopa ruveta "hommiin" Balamutin kanssa perjantai-iltana kun lääkäristä palailtiin ja jouduin erottamaan nuoren pariskunnan. El: kuitenkin tuohon totesi seuraavana päivänä kun käytiin hormonipiikillä, että ei haittaa vaikka vähän "touhuilisivatkin", että voi mennä vaan kiimaoireet nopeammin ohi ja Yanishalla nyt sellaiset lääkkeet ettei pitäisi siis vielä tiinehtymisen olla mahdollista.

Eli jos Yanishan tila ei tuosta huonone yllättäen, el oli sitä mieltä, että ei mitään estettä yrittää vielä uudelleen ja tämä pitääkin sitten tehdä heti seuraavasta kiimasta kuurien jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti