Pallo on purkautunut

Pallo on purkautunut ja sieltä löytyi lopulta 3 pikku jalkapalloilijaa.Tekonimet tällä hetkellä Riiviö, Rääpäle ja Riepu.

Synnytys sujui aluksi tosi esimerkillisesti ja eteni melko nopeasti. Ensin syntyi pennuista vahvimman oloinen Riiviö. Emo pesi pennun, katkaisi napanuoran ja söi istukan. Melko pian syntyi toinen pentu, Rääpäle, pennuista pienin, mutta todella terhakka alusta asti. Tässä vaiheessa Yanisha tuntui unohtavan Riiviön ja meinasi tukehduttaa sen alleen, muuten hoiteli Rääpäleen myös hyvin ja muisti Riiviönkin kun sen pelastin viereen.

Hetken päästä kuitenkin alkoi ongelmat ja liiat steriliydet sai unohtaa, kun emo päätti alkaa kantamaan pentuja paikasta toiseen. Lopulta paras paikka mihin suostui oli meidän sänky. Yanisha oli kuitenkin todella rauhaton eikä viihtynyt pentuja hoitamassa eikä maitoa tuntunut tulevan ja annoin pennuille sormenpäästä puppy boosteria. Lopulta nostin pentulaatikon sängylle ja pennut täkin kera laatikkoon ja sain Yanishankin hyväksymään paikan, kun poistin kaikki synnytyksen aikaiset pyyhkeet laatikosta. Sain Yanishan muutenkin rauhoittumaan hieman kun päästin huolestuneen ovan takana itkevän isän huoneeseen. Balamut ei ollut muuta kuin huolissaan Yanishasta ja Yanishakin rauhoittui.

Synnytyksessä oli monta tuntia väliä, mutta sitten Yanisha päätti yllättäen että pentujen paikka on minun jalkojen välissä sängyssä.... eikä antanut periksi. Hetken päästä tästä ilmestyi ulos kolmas pentu Riepu. Tässä vaiheessa Yanisha meni todella sekaisin, nappasi yhden pennun ja lähti kiikuttamaan sitä kovaa vauhtia Riepu peräpäästä roikkuen ja Riepu syntyikin sitten lopulta lattialle. Yanisha ei ollut viimeisestä pennusta yhtään kiinnostunut, vaan sillä oli taas kiire kiikuttaa pentuja. Riepu oli selkeästi pennuista heikoin vaikka ei pienin ja limapumpullekin tuli käyttöä. Yanisha kiikutteli pentuja paniikissa istukka peräpäästä roikkuen ja päätti valita tällä kertaa paikaksi hiekkalaatikon, minä yritin pitää Riepua lämpimänä ja nostaa Yanishan takaisin sängylle ja yritin saada kiinnostumaan Rievusta, Yanisha vaan itsepintaisesti jatkoi pentujen kiikuttelua hiekkalaatikkoon ja huusin miestä apuihin... eikä siitä mitään apua ollut..sai sentään heikkalaatikon kuskattua huoneesta ja minä yritin epätoivoisesti rauhoitella kahta muuta pentua vuorotellen kuskaavaa emoa, pitää Riepua hengissä ja lämpimänä ja putsata hiekkaisia pentuja.

Lopulta Yanisha löysi päiväpeiton nurkasta ja sen nostaen sain sitten pennut pysymään taas laatikossa. Yanisha oli yhä hyvin hämillään ja sekaisin eikä juuri viihtynyt pentujen kanssa vaan tuli mielummin minun syliin makoilemaan tai haahuili ympäri, lähinnä kävi pentuja välistä hieman pesemässä. Vatsassa tuntui myös olevan mahdollisesti tulossa vielä yksi. Maitoa ei myöskään tuntunut vieläkään tulevan ja soittelinkin Felinaan heti aamusta, että mitä kannattaa tehdä. Neuvoivat seuraamaan tilannetta vielä kotona ja arvelivat että tuo sekoilu johtui ensisynnyttäjän stressistä ja soittamaan/tulemaan paikanpäälle jos tulee uudelleen isompia supistuksia mutta pentua ei kuulu tai ilmaantuu vuotoa tai mahdollisen lääkityksen saamiseksi maidon tulon stimuloimiseksi.  Jo puhelun aikan Yanisha yllättäen päätti mennä pentuja hoitamaan ja niiden viereen makoilemaan. Ruokin pennut ruiskulla ja yritin stimuloida maidon tuloa pumpulla ja se sai Yanishan kehräämään, Riiviökin nappasi tisusta kiinni ja yritti imeä kovasti, mutta eihän sieltä mitään tullut vielä.

Soittelin myös lähimmälle ell:lle, löytyykö heiltä ruokintaletkuja,mutta ei löytynyt. Onneksi maitoa kuitenkin alkoi iltapäivällä tulemaan ja emokin jo rauhoittui.

Nyt näyttää onneksi jo kaikki hyvältä. Yanishalla ei ole ollut vuotoa eikä supistuksia enää, joten ilmeisesti ei siellä masussa enää mitään ole.Pentujen painotkin on alkuvaiheen laskun jälkeen kääntyneet jo nousuun ja emo pitää hyvin pennuista huolta kunhan minä olen paikalla. Seuraa minun mukanan tai huutaa oven takana, jos lähden huoneesta. Noh, kai emokin saa pitää välistä taukoa pennuista nyt kun tilanne on muutenkin rauhoittunut. Toivottavasti saan Yanishan riippuuvuuden minusta hieman laantumaan. Muuten Yanisha tuntuu olevan kun ei olisi synnyttänytkään tuota sekoilua lukuunottamatta. On tuo neiti fyysiseti aika kovassa kunnossa, ei voi muuta sanoa.

Tällä hetkellä väsynein ja eniten tolpiltaan oleva taidan olla minä valvotun yön jälkeen, enkä siis ole saanut yhäkään nukutuksi, toivotaan että ensi yönä jo onnistuu. Kuvia en ole napsaissut vielä kuin pari kännyllä, väsymys painaa ja muutenkaan ei ole tuota neitiä enempää hämmentää.








1 kommentti:

  1. Onnea nyt vielä pikku potkuttelioista :> Siellä siis oli kuin olikin enemmän kuin kaksi.
    Meilläkin molemmissa synnytys kerroissa oli ¨pieniä¨ hankaluuksia, mutta hyvinhän teilläkin loppujen lopuksi meni :)
    Rapsutuksia tuoreelle mammalle!

    VastaaPoista